MUITA FAKTOJA MINUSTA

Lempijuomani on matcha latte; erityisesti kauramaitoon tehtynä.

Olen erityisherkkä – ja toipuva perfektionisti.

Rakastan koiria ja kissoja – oikeastaan kaikkea söpöä ja karvaista.

Olen pesunkestävä Harry Potter-fani.

Tykkään hoitaa itseäni erityisesti joogalla ja metsäkävelyillä.

Miten päädyin tähän?

Havahduin itsehoivan merkitykseen muutamia vuosia sitten, kun kohtasin suurimman hyvinvointikriisini tähän mennessä: työuupumuksen.

Olin työssä, joka antoi paljon, mutta vei paljon enemmän. Stressi nakersi yöuniani, enkä osannut pitää itsestäni huolta riittävän hyvin. Liikuin liian vähän ja söin mitä sattuu. Annoin muiden ihmisten valuttaa energiaani, koska minulla ei ollut keinoja suojella sitä. Tein monia asioita miellyttääkseni muita, en sydämestäni käsin.

Olin kokonaisvaltaisesti epätasapainossa.

Koska en elänyt linjassa itseni kanssa, tuntui elämä ilottomalta ja valottomalta. Niinpä otin töistä vuoden vapaata ja aloin opetella hitaamman, lempeämmän elämän aakkosia.

Aloin tehdä elämääni muutoksia; yksi kerrallaan.

Päivä päivältä voin paremmin, kun uskalsin olla enemmän todellinen, aito itseni ja tehdä suuriakin ratkaisuja itseni hyväksi. Ymmärsin, että tarvitsen valtavasti itsehoivaa voidakseni hyvin. Aloin kuulostella, mikä kaikki oikeasti tukee ja ravitsee kehoani, mieltäni ja sieluani.

Ja sillä tiellä olen vieläkin.

Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että itsehoiva, itsemyötätunto ja lempeys ovat muuttaneet elämäni täysin. Se ei tapahtunut hetkessä eikä helposti, mutta kaikki itseni kanssa tekemäni työ on ollut vaivan arvoista. Ymmärsin, että  minä olen kaiken vaivan arvoinen.

Ja niin olet sinäkin.

Olen saanut paljon ulkopuolista tukea oman hyvinvointini polulla ja haluan vuorostani nyt tukea sinua elämään lempeämpää ja juuri sinun näköistäsi elämää.

Elämä on liian lyhyt siihen, että elää jonkun muun elämää eikä rakasta itseään.

 

 


Koulutukseni   KASVATUSTIETEILIJÄ  •  HOLISTINEN HYVINVOINTIVALMENTAJA  •  RENTOUTUSOHJAAJA  •  AYURVEDINEN JOOGAHIEROJA


 

Lähestymistapani

 

 

Hyvinvointi ei ole staattista, vaan ikiaikaista tasapainoilua. Pohjimmiltaan se on pieniä, päivittäisiä valintoja. Jotkut valinnat tukevat meitä parhaalla mahdollisella tavalla ja vievät eteenpäin, toiset taas tuntuvat vievän meitä poispäin tavoitteistamme.

Loppujen lopuksi merkityksellistä on se, mistä käsin näitä valintoja teemme. Uskon, että parhaasen lopputulokseen päästään, kun valintoja tekee itsensä tuntien, itseään arvostaen ja voimaantuneena. Senpä takia ne ovat asioita, joita painotan valmennuksissani.

Itsetuntemus

Hyvä itsetuntemus on hyvinvoinnin perusta. Tunnistamalla omat, yksilölliset tarpeesi, kunnioitat omaa ainutlaatuisuuttasi. Omien tarpeiden kuunteleminen vaatii hiljaisuutta, herkkyyttä, pysähtymistä; asioita, joita monen elämästä puuttuu nykyaikana.

Mitä tarvitset, juuri nyt?
Mikä ravitsee kehoasi ja mieltäsi tällä hetkellä?

Vastaus ei tule ulkopuolelta, vaan sisältä käsin. Vain sinä tiedät, mikä sinulle on hyväksi.

Autan sinua tunnistamaan omat yksilölliset tarpeesi ja vastaamaan niihin.

Pehmeys

Aito, todellinen hyvinvointi alkaa terveestä itsensä rakastamisesta. Siitä, että haluaa ja toivoo itselleen kaikkea hyvää. Siitä, että tuntee olonsa arvokkaaksi. Se ei tule puskemalla, eikä pakottamalla, vaan omalla painollaan.

Pehmeys ei tarkoita passiivisuutta. Se tarkoittaa myötätuntoista ja lempeää suhtautumista itseesi. Itsesi ravitsemista rankaisun sijaan.

Avautumalla erilaisille vaihtoehdoille, vastaanottamalla hyvää, hellästi muokkaamalla ja johdattamalla voit löytää uuden tavan elää. Pehmeys tuo sellaisia tuloksia, joita ankaruus ei koskaan pysty tuomaan.

Voimaantuminen

Autan sinua tuntemaan itsesi voimaantuneeksi. Uskallat ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistasi ja elämästäsi uudella tavalla.

Et näe itseäsi enää olosuhteiden uhrina. Sen sijaan sinusta tulee oman arvosi tunteva aktiivinen toimija, lempeän hyvinvoinnin soturi.

Luotat itseesi ja kykyysi tehdä sinua tukevia, eteenpäin vieviä valintoja ja seisot ylpeänä omien valintojesi takana.

Autan sinua elämään itsesi näköistä elämää; linjassa omien arvojesi ja tavoitteidesi kanssa.

 

TEHDÄÄN YHDESSÄ TÖITÄ